kuvat

KAAKONKULMAN SYYSOLUMPPIALAISET

Meillä olisi ollut oiva tilaisuus kokeilla itse legendaarisen säntillisiä veturimiehiä Kirjokiven aseman kohdalla, mutta valitsimme kuitenkin perinteiseen tapaan kulkuvälineeksi bussin. Itseasiassa mihinkään pikkuautoon emme olisikaan mahtuneet, sillä meitä oli 11 hengen leegio matkalla olumppialaisiin kymmenettä kertaa. Pyöreitä vuosia juhlimme hyvällä fiiliksellä ja onnistuneella reissulla.

Ystävällinen kuljettajamme Savonlinja-yhtiöistä saattoi meitä jouhevasti perille, eikä hän hämääntynyt edes takapenkkiläisten välillä hämäävistä ajo-ohjeista. Matka vei meitä uusiin maisemiin, ja saimmepa ihailla matkalla myös paikallisia riisiviljelmiä. Yllättävän tielinjauksen takia olimme vähällä mennä katsomaan keskelle ei-mitään Voikosken "yhtä asukasta", mutta kiitos tieprofiilin olimme nopeasti oikeilla vesillä.

Kisapaikalle tulimme sopivasti hieman ennen kisojen alkua. Paikalletulijoista olimme viimeisiä, mutta tulimmepa sentään muita komeammin - muut joukkueet kun olivat valinneet kooltaan vaatimattomammat kulkupelit. Tapahtuma alkoi sillä, että kartanon nykyinen isäntä, Ilmo Takkala, toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi paikan menneisyydestä ja nykytilanteesta.

Kirjokiven kartano sijaitsee Kymiyhtiön aikoinaan lahjoittaman Repoveden kansallispuiston vieressä. Ei siis mikään ihme, että juhlien (esimerkiksi häät tai syntymäpäivät) ja kokouskäytön lisäksi ryhmät varaavat paikkaa virkistyskäyttöön. Vaellukset, kalliolaskeutuminen sekä kirkkovenesoutu ovat niitä reippaimpia virkistysmuotoja, mutta tällä kerralla Kytkyn järjestämä toiminta rajoittui kartanon pihapiiriin.

Esiteltyään illan saunomisvaihtoehdot (ja muistutettuaan, että turvekylpy sopii sotkuisuuden takia lähinnä telttasaunaan) Kytkyn puheenjohtaja kertoi yhteenvedon tulevista kilpailulajeista, esitteli kisavalvojat, ja pahoitteli, että kisalajien tarkempi luonne oli häneltä pimitetty. Ennen kisaa nautittiin kuitenkin ensin pientä purtavaa (pasteijoita ja lihistä) juoman kera. Meillä mittyläisillä oli tullessa eväinä muhevia kinkku- ja juustopatonkeja, mutta raikkaassa ulkoilmassa tämäkin tarjoilu maistui.

Kun astelimme ensimmäiselle kisapaikalle, säikähdimme ensin, oliko kyseessä ratsastusta, koska olimme menossa hevosaitausta kohti. Nelijalkaisia ystäviä meidän ei tarvinnut vaivata, mutta ympäristö heijastui kuitenkin kisarekvisiittaan. Joka lajiin saimme käyttää vakiojoukkuetta tai vaihdella kokoonpanoa, mikäli yhdistyksen edustusta oli riittävästi paikalla - ja meillähän oli.

Ensimmäisenä tehtävänä oli saada heitettyä kaksi hevosenkenkää vatiin. Jorma leiskautti het'kättelyssä ensimmäisen sisään, ja muutaman hivuttelukierroksen jälkeen allekirjoittanut komeassa kaaressa sen toisen. Ylpeänä täytyy todeta, että etäisyys oli kohdallaan, mutta sivusuunnassa tarvittiin pikselisäätöä. Tässä lajissa Mittyn joukkue pääsi pronssille, eikä sijoituksessa ole valittamista, sillä keskittyessämme omaan suoritukseen emme nähneet siirsikö joku joukkue vatiaan puolta metriä lähemmäksi tai oliko vadin pohjalla magneetti.

Toista kisalajia värittivät vaihteleva sääntöjen tulkinta, sabotoidut ilmapallot, sekä tikkojen uhanalaistuminen. Järjestävä joukkue Kytky pärjäsi tässä lajissa suvereenisti, kenties ajastimella varustettujen pallojen ansiosta (todella - ne poksahtelivat itsestään!), mutta Mittyn taktiikka eli Marjon tarkka käsi toi ansiokkaasti hopeasijan tässä lajissa.

Kisat eivät päättyneet kukonlauluun mennessä, vaan jatkuivat reippaasti sen yli. Kolmannessa lajissa palattiin lapsuuteen, eli miteltiin ruutuhyppelyssä. Ruutujen virkaa hoitivat kouluratsastusaidat ja heittokivenä käytettiin mikkisoftan romppuja. Olimme kasvaneet sen verran ulos näistä kuvioista, että jymähdimme kolmannen ruudun kinkkaussilmukkaan ja putosimme jumboiksi.

Viimeisenä, eli neljäntenä lajina oli hevosenkenkäjuoksu. Kengät sidottiin paalinarulla tossujen alle ja sitten viestityyppisesti piti käydä kiertämässä kuljetusvaunu. Mikkeli on tunnettu ravikaupunki, joten oli luonnollista (?), että tässä lajissa nappasimme kultaa. Sekä ratkaisevat tyylipisteet.

Yllätykseksi jury ilmoitti jo tässä vaiheessa kisan lopputulokset - ilmeisesti he halusivat välttää lahjonnalle altistumista. Kisa oli tasainen ja sijoitukset ratkesivat hyvin pienillä piste-eroilla. Vuoden 2003 tulokset olivat seuraavat:

1. KYTKY
2. MITTY
3. ESATKY
4. ITKY

Kytkykauppaa tai ei, meininki oli kisojen aikana leppoisa, eikä kireästä kilpailuhengestä ollut tietoakaan. (Kotiväelle voi kukin sitten meriselityksenä kertoa taistelleensa tosissaan!) Itkyn sijoitusta hieman ilkuttiin ("Itky pitkästä ilosta" yms), mutta se kenties johtui siitä, että heillä on vuoro järjestää tapahtuma seuraavaksi.

Illan hämärtyessä taivalsimme takaisin kartanon entisöidylle etupihalle ja rantaan saunomaan. Leidit olivat niin ystävällisiä, että valitsivat itselleen parinsadan metrin päässä olevan saunan ja jättivät telttasaunan ja lähimmän saunarakennuksen meidän miesten käyttöön. Sitä he varmasti katuvat jälkikäteen, sillä telttasaunan sisällä oli fantastinen, muhkea ilma - suosittelen!. Se perinteinen saunakaan ei ollut huono.

Saunan jälkeen terassilla käytiin digikameroitten kansintaisto. Kamerakäynnykät tulevat olemaan julkkisten illanvieton riesa, mutta tässä tilaisuudessa saimme olla paparazzeilta rauhassa. Kenties. Viihteelle vaihtaneet immeiset juopuivat maisemasta ja julistivat olevansa olion ilmentymiä. Rationaalisemmissa kommenteissa rohkaistiin käyttämään ceetä myös c++:n sisällä. Mutta kokonaisuudessaan tässä tapahtumassa vältyttiin puhumasta työasioista, ja se oli joillekin suoranainen helpotus, päästä tuulettumaan.

Seuraavaksi puoli kymmenen aikoihin kokoonnuimme Kirjokiven kartanon saliin palkintojen jakoon. Ensimmäisenä "palkintona" tarjolla oli jonkun saunalle unohtamat sukat! (Silminnäkijöiden mukaan niille löytyi loppuillasta omistaja) Sitten järjestäjät jakoivat tunnustuspalkintona hevosenkengät, diploomat, ja lopuksi joukkueet saivat kuohujuomaa saavutustensa mukaisesti.

Isäntäväki oli tehnyt meille maittavan aterian jälkiruoan ja kahvin kera. Erityismainintana totean, että talon oma ruisleipä oli magnificent! Juuri ei ollut kartanon rakennuttajan, vuorineuvos Elvingin oma, mutta kuitenkin vanha ja paikan nykyisen isännän oma silmäterä, eikä suotta. Tuliaislimput menivät kaupaksi kuin kuumille kiville. Tunnelman luojina oli kynttilöitä sekä taustalla soi hiljaa Andrea Bocelli.

Koska illan ohjelma oli ohitse, lähdimme takaisin kotia kohti. Paluumatka tuntui menevän nopeasti, kun keskustelimme pahantekijöistä ja silminnäkijöistä. Linja-auton jääkaapissa meille oli vielä toinen satsi patonkeja, mutta olimme jo täysin kylläisiä illallisen jäljiltä. Jaksoimme kuitenkin rupattelun ohessa nauttia viimeiset eväsjuomat.

"Oli ilo havaita, että tapahtuma on yhä hengissä", totesi yksi muutaman vuoden tauon jälkeen jäseneksemme palanut. Totuus on se, että ilman aktiivisia jäseniä nämä tapahtumat eivät olisi mahdollisia. Olkaamme siis jatkossakin aktiivisia! Se kun ei välttämättä maksa sinulle muuta kuin iltaloman. ;-)

Kisaradalta raportoi: Marko Näivö